Muusikon hyvinvointi
Hyvinvointi on tällä hetkellä kuuma sana. Joka puolelta annetaan ohjeistusta siihen, kuinka nukut oikein, syöt oikein ja liikut oikein. Miten tulet onnelliseksi ja arki luistaa kuin rasvattu. Tämähän on kaikille jo tuttua, että levon, ravinnon ja liikkumisen tasapaino edistävät hyvinvointia. Kaikesta on kuitenkin tehty jotenkin vaikeaa ja monimutkaista: Sitä ei saisi syödä ja tuota pitäisi syödä ja tämän verran pitäisi liikkua, nuku näin ja näin monta tuntia ja älä istu liian montaa tuntia päivässä, sillä
istuminen tappaa...
Hyvinvointi on itsellänikin enemmän kuin ajankohtainen aihe. Freelancerin työ on monessakin mielessä haastavaa, kun välillä (lue aina) työt kasaantuvat. Ensin painat monta kuukautta ilman vapaapäiviä ja sitten tyhjyys ammottaa kalenterissa. Olen itse kokenut tämän niin monta kertaa. Ja se on asia, jolle ei mitään voi. Töitä on tehtävä silloin, kun niitä on. Mutta usein kiireessä se oma hyvinvointi jää kaiken muun alle.
Kesä ja syksy ovat olleet tämän hetkisen urani kiireisintä ja myös parasta aikaa. Olen saanut tehdä paljon keikkoja, teatteria, säveltää, sovittaa ja esiintyä monenlaisissa projekteissa. Ihan parasta! Mutta kääntöpuolena siinä on ollut jatkuva kiire ja stressi siitä, ehdinkö tehdä kaiken.
Uskottelen itselleni, että minulla on hyvä paineensietokyky ja stressinhallinta, mutta puolisoni on tästä ehkä toista mieltä...olen helposti äkäinen kiireessä ja en jaksa keskittyä mihinkään, kun pää savuaa vaan tekemättömistä asioista. Vapaa-aikaa en osaa viettää, kun koko ajan raksuttaa jossain päin, että nyt täytyisi tehdä vielä tämä ja tämä. Puhelin piippaa jatkuvasti ja sähköposteja kyttään koko ajan. Olen todellinen suorittajaluonne ja työpöytäni tursuaa usein "to do" -listoista. Jos en saa päivän aikana tehtyä kaikkia asioita, mitä olen listannut, koen epäonnistuneeni. En kylläkään ryve siinä tunteessa, mutta sitten vaan pusken seuraavana päivänä vielä enemmän ja kierre on aikalailla valmis. Koen jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta, koska aika ei riitä, eikä oma jaksaminen. Eihän elämän pitäisi olla pelkkää suorittamista ja työntekoa. Miksi usein kuitenkin tuntuu siltä, että ainoastaan silloin kokee onnistumisen ja riittävydeen tunnetta, kun on saanut paljon aikaan ja on töitä?
img_6008.jpg
Fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat usein käsikädessä. Kun voin fyysisesti hyvin, auttaa se myös henkiseen olotilaan. Olen harrastanut kuntosalia useamman vuoden ajan ja tykkään tehdä kehittävää treeniä. Joskus on hyvä draivi päällä ja teen 4-5 lihaskuntotreeniä viikossa ja liikunnasta tulee todella hyvä olo. Kroppa tuntuu vahvalta ja mieli on skarpimpi. Mutta yhtä helposti se myös jää. Kerran, kun annan itselleni luvan laiskotella, on helpompi taas luistaa toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja sitten ei huvita lähteä ollenkaan. Se kuuluisa tasapaino täytyisi siis löytää tähänkin.
Kesän ja syksyn aikana olen liikkunut hävyttömän vähän. Niin vähän, että kroppani alkaa oikutella sen takia. Olen myös priorisoinut asiat niin, että uni on ollut minulle hyvinvoinnissa ykkönen. Jos en saa riittävästi lepoa, olen lopulta toimintakyvytön ja kukaan ei halua olla silloin lähelläni. Olen kävelevä ameeba. Näin ollen, kun en ole nipistänyt yöunista, ei liikkumiselle ole jäänyt aikaa kaiken muun keskellä. Toisaalta, jos olisin oikein halunnut, olisin saanut varmasti liikunnan mahdutettua aikatauluihin. Mutta, ajattelin myös, että tämä on nyt tällainen vaihe, kyllä sille liikkumiselle taas tulee aikaa.
Liikunta tosin olisi ollut enemmän kuin tarpeellista. Syksyn aikana olen istunut useita tuhansia kilometrejä autossa, istunut treeneissä, istunut keikoilla ja sitten tulen kotiin ja istun. Lonkankoukistajat ja pakarat, sekä niska- hartiaseutu ovat viestittäneet, että nyt voisi olla aika liikkua, mutta ei. Tekosyitä on aina riittänyt. Liian kiire, en halua tulla kipeäksi, väsyttää. En ole myöskään venytellyt, enkä käynyt hierojalla. Hirveää itsensä laiminlyöntiä! Olo onkin ollut välillä todella nuutunut. Viime viikolla, kun kalenterista löytyi taas tilaa, pidin viikon taukoa soittamisesta. Ensimmäisenä kuitenkin selkä jumahti niin, etten meinannut sängystä päästä ylös. Ajattelin, että noniin, nyt saan maksaa liikkumattomuuden seuraukset. Eihän tällaisessa istumisen määrässä olekkaan mitään järkeä. Yhtenä syksyn viikkona istuin yli 30h autossa. Viikon aikana! Ihmekkös kroppa alkaa olla siinä tilassa, että liikkumaan vaan täytyy lähteä.
Mutta, miksi nyt halusin kirjoittaa hyvinvoinnista on se, että näen ympärilläni niin paljon pahoinvointia. Aivan liian vähän hyvinvointia. Jatkuvasti lähipiirini ja kollegat kertovat väsymyksestä, liiasta työmäärästä, vähäisestä levosta ja stressistä. Tehdään työtä, mitä halutaan tehdä eniten koko maailmassa, mutta täytyykö sen hinta maksaa omasta hyvinvoinnista ja terveydestä? Suuri ristiriita on myös siinä, että musiikki luo hyvinvointia, mutta itse musiikin esittäjät voivat usein huonosti. Se on surullista.
Yrittäjänä on myös vaikea hahmottaa työn ja vapaa-ajan ero, kun töitä tehdään usein kotona. Suurin osa työstä on myös sellaista, mistä palkkaa ei makseta: Harjoittelua, säveltämistä ja sovittamista. Tulot ovat sidonnaisia esiintymisiin. Eli toisin sanoen: Vaikka tekisit kuinka paljon töitä, rahaa ei tule, ellet saa keikkoja. Ja täytyy harjoitella, sovittaa ja säveltää, myydä ja markkinoida, että saat niitä keikkoja.
Muusikon ja esiintyjän työ on myös sellaista, että puolikuntoisena on lähes pakko mennä töihin. Esityksiä ja keikkoja ei pienestä (eikä isostakaan) flunssasta peruta ja oma työpanos vaikuttaa niin moneen muuhunkin. Pahimmillaan kaikki muutkin kärsivät siitä, että olet sairaana. Niinpä tällä alalla on hurjiakin tarinoita siitä, miten kuumehouruissa ja puolikuntoisena vedetään esitykset läpi.
Olen itse harvoin kipeänä, mutta sen kyllä muistan kun sain kesken esityskauden kesäteatterissa kurkkukivun ja päällisiksi kunnon yskän. Esityksissä oli pahimmillaan niin, että laulujen aikana auoin vain suutani, kun laulamisesta ei tullut yskän kanssa mitään. Minun oli myös tarkoitus olla koko esityksen ajan lavalla, mutta välillä oli pakko poistua yskimään kulisseihin, kun tuntui että silmät irtoaa päästä jos en pääse yskimään.
Toivon, että joskus löydän itsekin vielä jonkinlaisen tasapainon työn, vapaa-ajan ja liikkumisen välille. En halua, että jossain kohtaa huomaan olevani burn outissa töiden takia tai masentunut työttömyydestä. Miksi pitää menettää terveys, läheinen tai muu suuri asia elämässä, ennen kuin tajuaa pysähtyä?
Pidetään siis huolta itsestämme <3
huipputiimi-henna-oscarpatsas.jpg
