Kesä Maarianvaarassa

No jopas! Nyt se sitten on alkanut. Nimittäin kesäteatteri Kuavin Muarianvuarassa. Nyt on jo toista viikkoa käynnistelty näytelmän parissa ja ajattelin tännekin päivittää hieman kuulumisia.

kasikirjoitus.jpg

Kätkäläinen-käsis
Näytelmä: Kätkäläinen

Hiljaiseloa on blogin puolella taas ollut, mutta ei suinkaan sen takia, ettei mitään olisi tapahtunut -päinvastoin. Kevät on mennyt aikamoisen stressin vallassa. Asunnonosto, remontti, muutto, uusi instrumentti, uusi kissa-asukas ja työkuviot ovat saaneet pään pyörälle. Vaikka tapahtumarikkaasta elämästä pidänkin, niin kyllä oma jaksaminen on ollut aika äärirajoilla. Liika on vaan liikaa.

Muutto Tampereen uuteen kotiin meni toukokuun viime metreille ennen muuttoa taas Maarianvaaraan koko kesäksi. Oli mukava yrittää löytää tavaroita 80m2 asunnosta, jossa oli 80 muuttolaatikkoa, huonekalut ja pari kissaa siellä seassa…

muuttokoti.jpg

Muuttolaatikot
Lievä kaaos...

Mutta niinhän ne asiat aina tuppaavat kasaantumaan. Ensin ihmettelet, että mitään ei tapahdu ja seuraavaksi ihmettelet, kun kaikki tapahtuu samaan aikaan.

Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan! Kauniin Pohjois-Karjalan luonnon helmassa kesäteatteria tekemässä. Meillä on aivan mahtava porukka koossa ja kaikki ovat olleet aiemminkin mukana tässä kesäteatterissa. Maarianvaara ja kiertue ovat siis tuttua hommaa kaikille.

Ensimmäinen viikko oli raskas, mutta samalla antoisa. Luovaa ajatustyötä, uuden omaksumista, tyylilajin hakemista ja roolihahmojen rakentamista, siitä oli ensimmäinen viikko tehty. Työpäivät ovat 10.00-18.00 ja hommia tehdään maanantaista lauantaihin. Pari uutta biisiäkin otettiin haltuun ja toinen niistä sai jo ensiesityksensäkin Maarianvaaran kyläkahveilla 6.6.

nuorisoseurantalo-maarianvaara.jpg

Nuorisoseurantalo
Harjoitukset käynnissä. Kuvassa: Mikko Lauronen, Tero Sarkkinen, Valtteri Haliseva

Ensimmäinen viikko meni myös totuttautuessa työrytmiin ja työtapoihin. Paljon olemme kyllä saaneet aikaan viikossa ja näytelmä edistyy harppauksin joka päivä. Hyvä kutina siis on koko jutusta - hyttysten puremien lisäksi…

Kannattaa laittaa Maarianvaaran kesäteatterin facebook -sivut ja instagram-tili seurantaan, niin pysyt mukana meidän vaiherikkaassa kesässä! Kiertue aikataulu löytyy täältä, joten nyt kalenterit hyppysiin ja katsomaan, mistä kaikkialta Kätkäläisen voi löytää kesän aikana!

Näyttämöllä ovat:

Mikko Lauronen – Kätkäläinen
Anu-Riikka Vilhunen – Iita-Maria
Henna Leppänen – Kaisa, toimittaja
Tero Sarkkinen – Aimo, kauppias, kyläläinen
Liisa Hytti – Leena, kyläläinen, eukko, marjastaja
Valtteri Haliseva – Lentäjä, Kolehmainen

Ohjaus – Juhani Joensuu
Musiikki – Erkki Räsänen
Musiikkidramaturgia, sovitus – Henna Leppänen, Liisa Hytti

22.11.2019
Onko freelancerillä lomaa? Miten koen itse asian? Vapaus päättää on samalla iso taakka ja voimavara. Lue lisää ›
16.10.2019
Mistä esiintyjän palkka oikein koostuu? Lue lisää ›
20.9.2019
Musiikki ja teatteri tuovat ihmisille elämyksiä ja auttaa käsittelemään myös niitä vaikeita tunteita. Työn kääntöpuolena on usein myös väsymys ja Lue lisää ›
20.8.2019
Monet taiteen alalla työskentelevät kamppailevat ristiriitaisten tunteiden aallokossa. Olenko tarpeeksi hyvä? Lue lisää ›