Hei, hei mitä kuuluu?

Ohhoh, viime kirjoituksesta on vierähtänyt näköjään tovi jos toinenkin. Kirjoituksen aiheista on kyllä ajatuksia sinkoillut päässä monta kertaa, mutta ajatuksen tasolle ne ovat sitten jääneet. Joskus tuntuu vain siltä, että vaikka olisi sanottavaa, ei sitä kuitenkaan saa puettua sanoiksi. Mutta jospa näin puolen vuoden jälkeen tulisi jotain uloskin!

Mietin pitkään, miten jäsentelisin järkevän kokonaisuuden tähän, kun niin paljon on tapahtunut puolen vuoden aikana. Päätin lopulta, että teen haastattelun – itsestäni! Mikäs sen parempaa, saan itse valita sopivat kysymykset ja vastaukset. Hoho!

Noh, mitäs Hennalle kuuluu?
– Noh, kiitos kysymästä oikein hyvää.

Tarkentaisitko hieman?
– Joo voin tarkentaa.

??
– Tarkentaisitko kysymystä hieman??

….onko ollut töitä?
– Vuosi on startannut keikkojen merkeissä oikein mukavasti. Tammikuulle seitsemän keikkaa taitaa olla tähän astisen urani ennätys! Yleensä on aika hiljaista tähän aikaan vuodesta. Keikoista minun pitikin tehdä uusi ”sarja” blogiin, että kerron kuinka valmistaudun erilaisiin esiintymisiin ja mitä kaikkea harjoittelun lisäksi siihen kuuluu. Toteutan tämän vielä jossain kohtaa!

Mitä jäi vuodesta 2016 mieleen?
– Siitä jäi mieleen paljon. Olin viime vuonna jotenkin hukassa tekemisieni suhteen alkuvuodesta. Kävin kesällä Jazzakatemian järjestämän jamikurssin ja siitä alkoi jotakin, mikä sai minut miettimään paljon muusikkouttani ja sen kehittämistä. Syksyllä menin naimisiin ja vaihdoin nimen, johon alan vähän kerrassaan tottumaan. Keikkarintamallakin alan käyttämään uutta nimeä, koska se on vaan paljon helpompaa olla joka paikassa samalla nimellä. Rouva Leppänen täällä siis päivää! Syksyllä aloitin myös käymään taas monen vuoden jälkeen soittotunneilla. Se jos mikä on ollut välillä kriisin paikka.

haakuva-1.jpg

Haakuva
Kuva: Taavi Hölttä

Millaisia projekteja vuosi 2016 toi tullessaan?
– Kasasin oman bändin, josta tulette tänä vuonna kuulemaan taatusti! Tarkoitus on siis säveltää lisää omia biisejä ja sovittaa ne bändille. Uusi konserttikokonaisuus sai ensi-iltansa kesällä 2016 Jouko Enkelnotkon ja Kielo Kärkkäisen kanssa. Tämän tiimoilta olemme menossa nyt studioon äänittämään parit biisit ja jatkoa on varmasti luvassa. Teimme ensimmäiset keikat hyvällä menestyksellä myös cover-bändi Aurinkoradiolla. Teatteriprojekti Huippu tiimi sai alkunsa viime vuonna, jota toivottavasti pääsemme pian työstämään eteenpäin. Sain myös mielenkiintoisen yhteydenoton syksyllä ja alan suunnittelemaan ohjelmatoimistolle Musiikki show’ta, josta en nyt vielä paljasta enempää. Tässä nyt ehkä suurimmat jutut!

henna-tango-selection.jpg

Henna promokuva
Kuva: Mitja Kortepuro / Meikki & kampaus: Tiina Kulo, TIKsalonki

Oliko vuonna 2016 paljon keikkoja?
– Vaihtelevasti. Viime vuoden saldoksi tuli 35 keikkaa. Eihän sillä määrällä elä. Positiivisin asia kuitenkin oli se, että näistä VAIN 2 oli ilmaiskeikkoja! Suunta on siis oikea! Olen pyrkinyt välttämään ilmaisia esiintymisiä, koska se ei vaan ole mielestäni oikein tälle alalle. Toki on tilaisuuksia, joihin mielellään menee ilman korvaustakin, mutta tämä on työtä ja työstä kuuluu maksaa. Aihe kuohuttaa itseäni todella paljon ja palaan varmasti siihen täällä blogissa myöhemmin.

Kokeilitko jotain uutta vuonna 2016?
Oi kyllä! Mieheni innoittamana on tuo maailmanmatkaaminen tullut tutuksi… 2016 tuli nähtyä monta uutta paikkaa: Madeira, Bangkok, Singapore ja Bali. Jos työrintamalla mietitään, niin kävin elämäni ensimmäisessä virallisessa työhaastattelussa! Ihan hyvä näin 27-vuotiaana kokea sellainenkin. Alakin oli kaikkea muuta kuin musiikkiin liittyvä. Sain myyjän paikan Ideaparkin Tigerista (tai siis nykyään Flying Tiger Copenhagen). Kokemus on ollut erittäin virkistävä! On ollut ihanaa tehdä välillä työtä, jota ei tarvitse viedä kotiin. Sen kun vaan menee töihin, tekee hommansa siellä ja se on siinä. Ai että. Freelancerille aivan uusi tilanne, kun normaalisti työ- ja vapaa-aika sekoittuvat tehokkaasti. Saas nähdä, mitä tulevaisuudessa siis tulenkaan tekemään musiikin ohella!

Millaisia odotuksia on vuodelle 2017?
Yksi konkreettinen tavoite on ainakin lisätä keikkamäärää viime vuoteen. Nyt on niin hyvät projektit ja kokoonpanot käsissä, että uskoisin määrän ylittyvän heittämällä! Elävälle musiikille on myös varmasti tänä vuonna entistä enemmän kysyntää, kun on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Toivottavasti siis keikkakalenteri käy kuumana! Tarkoituksenani olisi myös tehdä tästä blogista aktiivinen ja tavoittaa lisää lukijoita, koska tykkään ihan todella paljon kirjoittamisesta. Kotisivuni kokevat myös uudistuksen tässä alkuvuodesta!

Miten meni noin niinku omasta mielestä tämä haastattelu?
No ihan kohtalaisen hyvin. Miten niin?

Minä kysyn ja sinä vastaat!
Ok. Eiköhän tämä ollut tässä.

haakuva-2.jpg

Haakuva
Kuva: Taavi Hölttä

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

- Henna

22.11.2019
Onko freelancerillä lomaa? Miten koen itse asian? Vapaus päättää on samalla iso taakka ja voimavara. Lue lisää ›
16.10.2019
Mistä esiintyjän palkka oikein koostuu? Lue lisää ›
20.9.2019
Musiikki ja teatteri tuovat ihmisille elämyksiä ja auttaa käsittelemään myös niitä vaikeita tunteita. Työn kääntöpuolena on usein myös väsymys ja Lue lisää ›
20.8.2019
Monet taiteen alalla työskentelevät kamppailevat ristiriitaisten tunteiden aallokossa. Olenko tarpeeksi hyvä? Lue lisää ›